TP-47:LLE KITKERÄ TAPPIO OULUSSA, NOUSUKARSINTAPAIKKA KARKASI VIIDEN PISTEEN PÄÄHÄN
Tornion Pallo-47:n tie kohti jalkapallon Ykkösen nousukarsintaa mutkistui melkoisesti, kun se kärsi 1-2 (0-0) vierastappion Oulun Työväen Palloilijoille.
Karsintaan oikeuttavalla viidennellä sijalla Kakkosen pohjoislohkossa oleva OTP karkasi voittonsa myötä viiden pisteen päähän torniolaisjoukkueesta.
Jäljellä on vielä kolme sarjakierrosta eli jaossa on yhdeksän sarjapistettä.
– Mahdollisuudet päästä kauden tavoitteeseen eli viiden sakkiin huononivat selvästi. Nyt on voitettava kolme jäljellä olevaa peliä ja sitten tarvitaan vielä vähän apuja muiltakin joukkueilta, TP-47:n päävalmentaja Janne Oksala sanaili pettyneenä.
Ottelusta tuli sellainen, jota Oksala oli pelännytkin.
– Peli oli tasoltaan huono. Sellaista hawaiji-palloilua, kummallakaan joukkueella ei ollut pitempiä kontrollijaksoja. OTP tiedettiin fyysiseksi joukkueeksi ja ottelu meni välillä melkoiseksi väännöksi. Sellaiseen emme olisi halunneet mennä, Oksala kuvaili.
TP-47:n ratkaisuyritykset hyökkäysalueella olivat turhan hätäisiä.
Avauspuoliajalla paras maalintekopaikka oli OTP:lla rangaistuspotkusta, mutta TP-47:n maalivahti Aki Peltokorpi torjui sen.
Ottelun maalit tulivat viimeisen 20 minuutin aikana. OTP:n pelaajavalmentaja Alexander Jibrin vei joukkueensa nopean vastahyökkäyksen päätteeksi 1-0 johtoon.
Ville Moilanen tasoitti kymmenen minuuttia myöhemmin tuikatessaan laitakeskityksen takatolpan tienoilta sisään.
Benjamin Simsek teki OTP:n voittomaalin 90. minuutilla puskettuaan pallon paristakymmenestä metristä takakulmaan.
TP-47 saa ensi lauantaina vieraakseen sarjakolmosen KuPS Akatemia ja seuraavana viikonloppuna Tornioon saapuu kokkolalainen GBK.
Päätöskierroksella 8. lokakuuta TP-47 on FC Vaajakosken vieraana.
Teksti: Juha Lampela/Lapin Kansa
Kuva: Jussi Leinonen
01.10.2023 00.01 | OTTELURAPORTTI TP-47-GBK 6-1 (1-0) |
24.09.2023 00.01 | OTTELURAPORTTI TP-47-KUPS/AKATEMIA 0-2 (0-1) |
22.09.2023 00.01 | OTTELUENNAKKO TP-47-KUPS/AKATEMIA |
16.09.2023 00.01 | OTTELURAPORTTI OTP-TP-47 2-1 (0-0) |
16.09.2023 00.00 | OTTELUENNAKKO OTP-TP-47 |
10.09.2023 00.01 | OTTELURAPORTTI TP-47-VIFK 3-0 (3-0) |